Tilintarkastus

Yhtiöjärjestyksen mukaan Wulff-Yhtiöt Oyj:llä tulee olla 1-2 tilintarkastajaa. Jos yhtiökokous valitsee vain yhden tilintarkastajan, eikä tämä ole hyväksytty tilintarkastusyhteisö, on lisäksi valittava yksi varatilintarkastaja. Yhtiöjärjestyksen mukaan tilintarkastajat valitaan tehtäväänsä toistaiseksi.

Vuodesta 2011 alkaen konsernin tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Minna Riihimäki.

Säännösten mukaisten tehtäviensä lisäksi tilintarkastajat raportoivat hallituksen puheenjohtajalle tarpeen mukaan sekä vähintään kerran vuodessa hallitukselle tilintarkastuksessa esille tulleista seikoista.

Tilintarkastajien palkkioista ja kustannusten korvausperusteista päättää yhtiökokous. Tilintarkastajille voidaan hallituksen päätöksellä maksaa kohtuullista korvausta erillisten toimeksiantojen perusteella suoritetuista kertaluontoisista tehtävistä. Tilintarkastajien kokonaispalkkiot kaikissa konserniyhtiöissä vuonna 2016 olivat yhteensä 68 tuhatta euroa:

 

1000 euroa 2016 2015
Tilintarkastuspalvelut 53 69
Veropalvelut 0 0
Muut palvelut 15 54
Yhteensä 68 123

Hyvien hallintotapojen mukaisesti tilintarkastajat eivät omista Wulff-Yhtiöt Oyj:n tai sen tytäryhtiöiden osakkeita.