Wulff sijoituskohteena

Wulff tekee työpaikan

Wulff mahdollistaa työn tekemisen ympäristöissä, joissa yritykset, yrittäjät ja työntekijät toimivat. Jo nyt työtä tehdään runsaasti myös muualla, kuin perinteisissä toimistoissa: digitalisaatio mahdollistaa paljon, liikkuva työ taas tuo tekemiselle ja ympäristöille uudenlaisia vaatimuksia. Tarjoamme alamme laajimman kattauksen tuotteita ja palveluja, joilla tehdään työpaikka. Mitä saisi olla? Meiltä löydät mm. työpaikkatuotteita, kahviotarvikkeita, kiinteistö- ja siivoushuollon tuotteita, toimisto- ja it-tarvikkeita, ergonomiaa, ensiapua sekä innovatiivisia tuotteita työmaille. Asiakkaat voivat hankkia meiltä myös kansainvälisiä messupalveluja. Wulff-konserni toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutustu palveluihimme ja tuotteisiimme osoitteessa wulff.fi.

Wulff on alansa merkittävin pohjoismainen toimija. Sen tavoitteena on näyttää suuntaa, uudistaa alaa ja johtaa muutosta. Tavoitteemme on olla pohjoismainen yritysmyynnin markkinajohtaja työpaikkatuotteiden sekä kansainvälisten messupalvelujen myynnissä. Tehtävämme on tuoda toimialamme halutuimpana kumppanina asiakkaallemme kokonaisratkaisu työpaikan tehostamiseen ja myynnin edistämiseen. Konserni työllistää noin 200 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Noin 60 prosenttia työntekijöistä toimii suoraan myyntitehtävissä ja 40 prosenttia myynnin tuen, hallinnon ja logistiikan tehtävissä.

Monipuoliset myyntikanavat sekä kattava palvelu- ja tuotevalikoima

Wulffille on aina ollut tärkeää palvella asiakkaitaan parhailla mahdollisilla tavoilla ja vaikuttaa positiivisesti asiakkaan liiketoimintaan. Tuomalla asiakkaiden arkeen toimivia ratkaisuja oman toiminnan tehostamiseen ja myynnin edistämiseen saadaan aikaan kustannussäästöjä ja vaikutetaan myönteisesti asiakasyrityksen maineeseen ja brändiin. Jotta asiakkaille voidaan tarjota ajankohtaisia ja edistyksellisiä ratkaisuja, kehitetään liiketoimintaa jatkuvasti yhdessä asiakkaiden kanssa.

Wulff tuo markkinoille innovatiivisia ja uusia ratkaisuja ja erikoistuotteita ja on samalla tehokas työpaikan perustuotteiden toimittaja. Wulffin ratkaisut tuovat asiakkaille kustannussäästöjä ja tehokkuutta hankintojen hallintaan. Asioiminen on mahdollista jokaiselle asiakkaalle parhaiten sopivassa kanavassa, olipa sitten kyseessä asiakaskohtaisesti räätälöity palvelumalli, henkilökohtainen tapaaminen, verkkokauppa tai kivijalkamyymälä.

Sopimusasiakaskonsepti helpottaa asiakkaiden säännöllisiä hankintoja. Asiantuntijamyynti palvelee kaikenkokoisia yrityksiä paikallisesti ja henkilökohtaisesti. Yhteistä molemmille palvelumalleille on oman osaamisen tarjoaminen asiakkaan käyttöön. Kokonaisvaltaisella palvelulla edistetään asiakkaiden tyytyväisyyttä ja asiakassuhteiden jatkuvuutta.

Yksi tämän päivän tärkeimpiä liikepaikkoja on verkko. Sopimusasiakkaita palvellaan verkossa yhä monipuolisemmin heille räätälöidyin ratkaisuin ja verkkopalvelun käyttö on jatkuvassa kasvussa. Erityisesti mikroyrityksille, pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu Wulffinkulma.fi -verkkokauppa on tavoittanut jatkuvasti uusia asiakkaita. Digitalisaation tuomat mahdollisuudet ovat tärkeässä roolissa huomisen Wulffin kehittämisessä.

Luotettava pörssilistattu yritys

Wulff-Yhtiöt Oyj on toimistomaailman ainoa pörssilistattu yritys Pohjoismaissa. Wulffin osakkeen löytää pörssistä tunnuksella WUF1V. Wulff kuuluu Nasdaq OMX Helsinki Oy:n Teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaluokkaan ja Small Cap -markkina-arvoryhmään.